9.5.2016

Istutuksia ja koulintaa & Nelson Garden



Aurinko paistoi aamusta asti pilvettömältä taivaalta ja touhuilin puutarhassa koko päivän. Leikkasin marjapensaista talven aikana vioittuneet oksat pois ja istutin tilliä ja pinaattia ulkoruukkuihin. Koulin myös tomaatintaimet kasvamaan kasvihuoneeseen. Meidän kukkokin osasi nauttia lämmöstä ja otti muutaman hiekkakylvyn ulkosaunan vieressä.

Sain blogiini esiteltäväksi monelle viherpeukalolle tuttuja Nelson Gardenin huippusuosittuja tuotteita. Nelson Gardenin valikoimista löytyy siemeniä, sipuleita, tarvikkeita, työkaluja, kasvinsuojeluaineita sekä Pohjoismaiden laajin valikoima esikasvatustuotteita.  Tuotteita voi ostaa marketeista ja erikoismyymälöistä.




Nelson Gardenin koulintasetti, materiaalina puu ja metalli. Setti sisältää kolme erilaista työkalua; hara, lapio ja istutuspuikko. Lapio on sopivan kapea, joten sillä saa helposti nostettua esimerkiksi herkät tomaatintaimet uuteen multaan. Haralla taas on kätevä tasata mullan pinta istutuksen jälkeen.



Micro Leaf -pienoiskasvihuoneeseen pääsi kasvamaan krassin siemenet. Kasvihuone on kätevän kokoinen ja kevytrakenteinen. Kolmiosaiseen kokonaisuuteen kuuluu ojitettu viljelykaukalo, pohjakaukalo ja kansi. Tässäkin tuoteessa näkyy Nelson Gardenin ideologia - tahto valmistaa kestäviä ja laadukkaita tuotteita, ympäristöä ja ekologisuutta korostaen. Pienoiskasvihuonetta voi käyttää ympäri vuoden, vaikka talviaikaan ikkunalaudalla esimerkiksi itujen ja yrttien kasvatukseen.

Kiitos ihanasta yhteistyöstä

http://www.nelsongarden.fi/

-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!