Yhteistyössä: Kolmiokirja Oy ♥ Ihanaa, joululehtikausi on jälleen alkanut! Tykkään paljon joulun ajasta ja tuntuu, että varsinkin tämä joulun odotus on tässä loppuvuodessa aina ihan parasta. Viime viikonloppuna laitoin jo ensimmäisen tähdenmallisen jouluvalon keittiön ikkunaan ja se tuo mukavasti valoa pimeisiin iltoihin. Tästä se siis alkaa. Nyt esittelyyn pääsee lehti, joka on täynnä joulun tunnelmaa.
Joululehdet kuuluvat joulun odotukseen. Lehtiä on kertynyt vuosien mittaan itselleni jo useita ja aina nämä vaan lämmittävät tällaisen jouluihmisen mieltä. Mukavaa on myös se, että niitä voi lukea useaan otteeseen, ne kun antavat aina uudestaan kivoja vinkkejä ja esimerkiksi ruokareseptejä joulun viettoon. Tämä Ihana Joulu 2024 -lehti löytyy muuten jo kauppojen lehtihyllyistä, joten tämän upean lukupaketin voi halutessaan jo hankkia itselleen.
Ihana Joulu 2024 -lehden sisältö on jouluisen runsas ja monipuolinen. ♥
Lehdestä löytyy joulun ajan herkkujen valmistukseen myös erilaisia reseptejä. Tässä kuvassa komeilee kauniin kierteisellä vuoalla leivottu kuivakakku, jossa on mukana piparkakkumaustetta. Tämän ajattelin valmistaa meidän joulun ajan herkuksi. Tykkään tehdä joulupöytään kaikki ruoat itse ja ilolla niitä valmistan aina joulun aikaan. Jännä huomata, että siitä onkin muodostunut oma perinne. Ihania lukuhetkiä sinulle ja palaillaan taas pian! ♥
t:Kati
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!