Lise Finckenhagen: Letut ja pannukakut, suom. Jenna Yli-Knuuttila, WSOY, 128 s.
Katin Kirjanurkassa paneudutaan tällä kertaa herkutteluun, kun esittelyyn pääsee ihana ruokaohjekirja. Letut ja pannukakut -kirja ilmestyi suomeksi elokuussa 2016 ja voi, kun tällaista kirjaa olenkin kaivannut, olen nimittäin aina pitänyt letuista ja pannareista. Varhaisimmat muistot liittyvät lapsuuden kesään, mummon paistamiin pieniin lettuihin, joissa oli rapea ja pitsimäinen reuna...ai että!
Mummoni paistoi letut vanhalla valurautapannulla, jossa oli viisi pientä
ja pyöreää syvennystä ja paistamiseen käytti tietysti voita. Itsekin sitten harjoittelin lettujen paistoa ja ajan myötä onnistuin saamaan letuista ohuita ja pitsireunaisia.
Kun tietää pari kikkaa, niin onnistuu. Taikinan tulee ensinnäkin olla suhteellisen ohutta. Lisää pannulle nokare voita ja anna voin "ruskistua" hetki. Kaada sitten taikinaa norona pannun keskelle ja anna taikinan levitä itsekseen pannulla, jolloin reunat muodostuvat ja paistuvat voin kanssa rapeiksi.
Mutta nyt siis itse teokseen, joka on täynnä erilaisia, ihania lettu- ja pannariohjeita.
Letut ja pannukakut kirja on kovakantinen ja täynnä kauniita ja nälän herättäviä kuvia mitä erilaisimmista resepteistä. Kirjassa opastetaan perustaikinan tekoon sekä paistamiseen mutta "sokerina pohjalla" kirja tarjoaa myös uutta vannoutuneille lettufanaatikoille. Maistuisiko esimerkiksi tuossa yläkuvassa näkyvä lettukakku (!) tummasuklaakuorrutteen kera...nam ja maiskis!
Entäpä tämä kuvassa näkyvä...porkkanapannukakku tuorejuustokuorrutteella...mmm...
Letut ja pannarit taipuvat oikeasti todella moneen suuntaan ja niistä voi tehdä sekä suolaista että makeaa tai vaikka mausteista tai hedelmäistä syötävää. Kirjasta löytyy muuten ohjeita myös gluteenittomiin, maidottomiin ja munattomiin pannukakkuihin.
Letut ja pannukakut -kirjasta löytyy erikoisiakin reseptejä. Tykkään kokeilla ruoanlaitossa aina jotakin uutta ja tämä kirja antaakin inspiraatiota. Miltä kuulostaisi kikherneletut naudanlihatäytteen kera tai vaikka karhunlaukkaletut...
Luumulettu, eikös olekin herkullisen näköinen!
Ihanassa yhteistyössä
WSOY:n kanssa
-Kati-