Yhteistyössä: Nordic Mylk ♥ Täällä sitä jo suunnitellaan joulujuttuja, kotiin on laitettu jo jouluverhot ja -koristeita. Kuten kuvasta näkyy, niin luntakin on ollut, mutta nyt ovat jo sulaneet pois. Tykkään suunnitella ajoissa jouluruokia ja ruoanlaitosta puheen ollen, olen ollut tämän mielenkiintoisen laitteen pauloissa. Nyt esittelyyn pääsee tämä meidän keittiön uusin tulokas The PlantMylker, jolla voi itse valmistaa terveellistä ja maistuvaa kasvimaitoa!
Olen viime vuosien aikana tykästynyt koko ajan enemmän erilaisiin kasvimaitojuomiin. Kasvimaidoista varsinkin kauramaitojuomat maistuvat mielestäni paremmalta kuin tavallinen lehmänmaito ja kasvimaidon koostumus on erityisen miellyttävää ja pehmeää. Kasvimaitotuotteita löytyy kaupoista paljon ja kasvimaitoa voi valmistaa myös itse esimerkiksi siemenistä, pähkinöistä ja hiutaleista. Tässä alkuperäisessä PlantMylkerissä on kolme nappulaa tanskaksi: 'Kold' (kylmä), 'Varm' (lämmin) ja 'Rens' (puhdistus).
Tällaisessa paketissa kotiutui meille Tanskalaisen Nordic Mylkin valmistama PlantMylker, jolla voi valmistaa erilaisia kasvimaitoja kotona. Kasvimaitojen pohjana voi käyttää esimerkiksi kaurahiutaleita, manteleita, pähkinöitä, soijapapuja ja jopa riisiä, mikä oli itsellenikin yllätys, mutta mikä ettei. Ja muuten, kasvimaitoa voi myös maustaa oman maun mukaan. Raaka-aineiden lisäksi voi tipauttaa vaikka pari tippaa vaniljauutetta, marjoja, taateleita tai vaikka vaahterasiirappia niin kasvimaidon makuun saa uusia ulottuvuuksia.
Tykkään tästä PlantMylker-laitteesta, koska tällä kasvimaitoja voi valmistaa kotona juuri oman maun mukaan. Kasvimaitoa voi käyttää tavallisen lehmänmaidon sijaan muuten myös ruoanlaitossa ja leivonnassa. Ise olen aivan täpinöissäni tästä ja jos mietin vaikkapa jouluruokia niin jouluisen riisipuuron ajattelin tänä jouluna valmistaa itse tehtyyn kauramaitoon. ♥
Nordic Mylkin taustalla oli ajatus luoda laite, joka inspiroi valmistamaan itse maukasta, terveellistä, kustannustehokasta ja kestävästi valmistettua kasvimaitoa. Arvot ovat tärkeitä. Itse olen myös pohtinut lehmänmaidon eettisyyttä sekä kasvipohjaisen ruokavalion terveellisyyttä. Näitä asioita monet pohtivat paljon tänä päivänä ja on hienoa, että tällaisia laitteita on markkinoilla, jotka tukevat näitä arvoja.
PlantMylker on korkealaatuinen ja kekseliäs laite, joka yhdistää koko kasvimaidon valmistusprosessin yhdeksi viiden minuutin ohjelmaksi. PlantMylker jauhaa, lämmittää (haluttaessa), sekoittaa ja suodattaa kasvimaidon valmiiksi. Ei muuta kuin töpseli seinään, ainekset laitteeseen ohjeiden mukaisesti ja nappia painamalla saa täysin tuoretta ja juomavalmista kasvimaitoa. Kuvassa näkyy laitteen jauhava teräosa sekä suodatin. PlantMylker on ruostumatonta terästä.
Valmistus alkaa raikkaan veden lisäämisellä laitteeseen.
Sitten voi jo miettiä, millaista ja mistä raaka-aineesta omaa kasvimaitoa haluaa valmistaa. Itse olen tykästynyt paljon kauramaitoon. Kauramaitoa voi valmistaa kaurahiutaleista. Vinkkinä, että tämä PlantMylker tekee kasvimaidosta halutessasi myös suoraan lämmintä juomaa. Tämä on kiva juttu ja laitteen monikäyttöisyys vaan korostuu.
Mistä ikinä sitten haluaakin valmistaa kasvimaitoa, hiutaleista, pähkinöistä tai vaikka soijapavuista, niin ne laitetaan suoraan teräksiseen suodattimeen joka kiinnitetään laitteeseen siten, että tuo teräosa pääsee sitten jauhamaan ja valmistamaan kasvimaidon. Itse kun tekee, niin saa mitä haluaa, voi vaikka yhdistellä eri raaka-aineita! Ja nyt kun joulukin on tulossa, niin tämähän on aivan mahtava joululahjaidea! Kurkkaa tästä Nordic Mylkin verkkokauppaan, josta löytyy myös paljon reseptejä ja opasvideoita. Oma laite tuli muuten nopeasti postiin, joten vielä kerkeää hyvin tilata! ♥ Ihania talvipäiviä sinulle ja palataan taas pian!
t:Kati























