28.11.2025

Tee itse kasvimaitoa ♥ Nordic Mylk

 
 
Yhteistyössä: Nordic Mylk ♥ Täällä sitä jo suunnitellaan joulujuttuja, kotiin on laitettu jo jouluverhot ja -koristeita. Kuten kuvasta näkyy, niin luntakin on ollut, mutta nyt ovat jo sulaneet pois. Tykkään suunnitella ajoissa jouluruokia ja ruoanlaitosta puheen ollen, olen ollut tämän mielenkiintoisen laitteen pauloissa. Nyt esittelyyn pääsee tämä meidän keittiön uusin tulokas The PlantMylker, jolla voi itse valmistaa terveellistä ja maistuvaa kasvimaitoa!

 
Olen viime vuosien aikana tykästynyt koko ajan enemmän erilaisiin kasvimaitojuomiin. Kasvimaidoista varsinkin kauramaitojuomat maistuvat mielestäni paremmalta kuin tavallinen lehmänmaito ja kasvimaidon koostumus on erityisen miellyttävää ja pehmeää. Kasvimaitotuotteita löytyy kaupoista paljon ja  kasvimaitoa voi valmistaa myös itse esimerkiksi siemenistä, pähkinöistä ja hiutaleista. Tässä alkuperäisessä PlantMylkerissä on kolme nappulaa tanskaksi: 'Kold' (kylmä), 'Varm' (lämmin) ja 'Rens' (puhdistus).

 
Tällaisessa paketissa kotiutui meille Tanskalaisen Nordic Mylkin valmistama PlantMylker, jolla voi valmistaa erilaisia kasvimaitoja kotona. Kasvimaitojen pohjana voi käyttää esimerkiksi kaurahiutaleita, manteleita, pähkinöitä, soijapapuja ja jopa riisiä, mikä oli itsellenikin yllätys, mutta mikä ettei. Ja muuten, kasvimaitoa voi myös maustaa oman maun mukaan. Raaka-aineiden lisäksi voi tipauttaa vaikka pari tippaa vaniljauutetta, marjoja, taateleita tai vaikka vaahterasiirappia niin kasvimaidon makuun saa uusia ulottuvuuksia.


 
Tykkään tästä PlantMylker-laitteesta, koska tällä kasvimaitoja voi valmistaa kotona juuri oman maun mukaan. Kasvimaitoa voi käyttää tavallisen lehmänmaidon sijaan muuten myös ruoanlaitossa ja leivonnassa. Ise olen aivan täpinöissäni tästä ja jos mietin vaikkapa jouluruokia niin jouluisen riisipuuron ajattelin tänä jouluna valmistaa itse tehtyyn kauramaitoon. ♥

 
 
Nordic Mylkin taustalla oli ajatus luoda laite, joka inspiroi valmistamaan itse maukasta, terveellistä, kustannustehokasta ja kestävästi valmistettua kasvimaitoa. Arvot ovat tärkeitä. Itse olen myös pohtinut lehmänmaidon eettisyyttä sekä kasvipohjaisen ruokavalion terveellisyyttä. Näitä asioita monet pohtivat paljon tänä päivänä ja on hienoa, että tällaisia laitteita on markkinoilla, jotka tukevat näitä arvoja.
 
 
 
 
PlantMylker on korkealaatuinen ja kekseliäs laite, joka yhdistää koko kasvimaidon valmistusprosessin yhdeksi viiden minuutin ohjelmaksi. PlantMylker jauhaa, lämmittää (haluttaessa), sekoittaa ja suodattaa kasvimaidon valmiiksi. Ei muuta kuin töpseli seinään, ainekset laitteeseen ohjeiden mukaisesti ja nappia painamalla saa täysin tuoretta ja juomavalmista kasvimaitoa. Kuvassa näkyy laitteen jauhava teräosa sekä suodatin. PlantMylker on ruostumatonta terästä.

 
 
Valmistus alkaa raikkaan veden lisäämisellä laitteeseen.
 
 
 
Sitten voi jo miettiä, millaista ja mistä raaka-aineesta omaa kasvimaitoa haluaa valmistaa. Itse olen tykästynyt paljon kauramaitoon. Kauramaitoa voi valmistaa kaurahiutaleista. Vinkkinä, että tämä PlantMylker tekee kasvimaidosta halutessasi myös suoraan lämmintä juomaa. Tämä on kiva juttu ja laitteen monikäyttöisyys vaan korostuu.




 
Mistä ikinä sitten haluaakin valmistaa kasvimaitoa, hiutaleista, pähkinöistä tai vaikka soijapavuista, niin ne laitetaan suoraan teräksiseen suodattimeen joka kiinnitetään laitteeseen siten, että tuo teräosa pääsee sitten jauhamaan ja valmistamaan kasvimaidon. Itse kun tekee, niin saa mitä haluaa, voi vaikka yhdistellä eri raaka-aineita! Ja nyt kun joulukin on tulossa, niin tämähän on aivan mahtava joululahjaidea! Kurkkaa tästä Nordic Mylkin verkkokauppaan, josta löytyy myös paljon reseptejä ja opasvideoita. Oma laite tuli muuten nopeasti postiin, joten vielä kerkeää hyvin tilata! ♥ Ihania talvipäiviä sinulle ja palataan taas pian!


 t:Kati

20.11.2025

Sisustustähdet joulukotiin ♥

Yhteistyössä Lovin kanssa ♥ Joulu näkyy jo meidän kodin sisustuksessa. Otin pari päivää sitten joulukoristeetkin jo esiin ja suunnittelen parasta aikaa tämän vuoden koristeluteemaa. Muutama tonttukin on jo löytänyt paikoilleen. Nyt joulun tunnelma näkyy myös meidän kodin olohuoneen seinällä näiden kauniiden koivuvaneristen sisustustähtien muodossa, eivätkö olekin upeita!

 

Lovi valmistaa kodinsisustus-, koriste- ja lahjatuotteita Oulun Jäälissä, joka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla. Tuotteet ovat innovatiivisia ja koko valmistusprosessissa on mietitty ympäristöä, mikä on hienoa. Lovin koottavat tuotteet valmistetaan kotimaisesta koivuvanerista, ajatuksena luoda hyvin suunniteltuja ja kauniita tuotteita. Tuotannossa maalit ovat myrkyttömiä ja vesiliukoisia ja tuotteet pakataan muovittomiin pakkauksiin. 
 
 
 
Lovin sisustustähtiä on saatavilla kuudessa eri koossa. Tähtien koot ovat läpimitaltaan 10 cm, 15 cm, 20 cm, 24 cm, 34 cm ja isoin on 48 cm. Värivaihtoehtoja on myös useita ja valitsin meidän kotiin kauniit kuultovalkoiset tähdet. Muita värivaihtoehtoja ovat hunajankeltainen, kanelinruskea ja puunvärinen.

 
Nämä Lovin vaneriset tähdet on pakattu näin käteviin ja litteisiin,  kirjekuorimaisiin pakkauksiin. Helppo kuljettaa matkassa ja nämä voi oikeasti lähettää tällaisenaan vaikka kirjepostina ystävälle. Ihana lahjaidea ja pakkaussuunnittelulle plussaa! 

 
 
Ja sitten tähtien kokoamisen pariin. Pakkauksesta paljastuu kotimaisesta koivuvanerista valmistettu ohut levy, johon on valmiiksi leikattuna tähden osat.

 
Mukana pakkauksessa on myös ripustusnarua, jolla valmiin tähden voi halutessaan laittaa roikkumaan vaikka ikkunaan sekä pala rautalankaa, jolla tähden saa joulukuuseen koristeeksi tai latvatähdeksi.


Siinäpä pienimmän tähden osat valmiiksi vanerilevystä irroitettuna. Irroittaminen on kuitenkin yllättävän nopeaa ja helppoa. Materiaali on kuitenkin kestävän oloista. Varovaisesti osa kerrallaan. ♥

 
Tämä kuultovalkoinen vanerin pinta on mielestäni kaunis, puun syyt ja pinnan kuviot tulevat siitä kivasti esiin.

 
Kokoamista auttaa selkeät ohjeet, jotka tulevat pakkauksen mukana. Vaikka valmis tähti näyttää ensin monimutkaiselta, niin kokoaminen onkin yllättävän helppoa. Tässä tähden ensimmäiset osat paikoillaan.
 
 
Ja siinä tähti viimeisiä osia vailla.

 
Vanerilevyssä on muuten mukana myös ripustuslenkki, jolla tähden saa helposti roikkumaan seinälle. Kiva, kun on ajateltu monia vaihtoehtoja tähtien käyttöön. Kuvassa ripustuslenkki paikoillaan. Lenkin avulla tähti asettuu kauniisti seinää vasten ja se on helppo ripustaa naulaan. 
 

Tykkään paljon näiden tähtien kolmiulotteisesta muotokielestä, se on skandinaavinen ja tyylikäs.

 
Erikokoisia sisustustähtiä yhdistelemällä saa rakennettua upean kokonaisuuden. Ja muuten, tässä sinulle pieni yllätys, tulossa on nimittäin aivan ihana sisustustähti-arvonta vielä ennen joulua, joten pysy kuulolla! ♥ Oikein ihanaa joulun odotusta sinulle ja palaillaan taas pian!
 

t:Kati

17.11.2025

Nostalgiaresepti jouluun ♥ vanhan ajan piparkakut

 
Keräilen vanhoja ruokaohjekirjoja ja kirjoja on kertynyt jo mukava kokoelma. Jaan tänne blogiin marras- ja joulukuun aikana ihania joulun ajan reseptejä. Ohjeissa ei aina ole tarkkoja mittoja tai paistolämpötilaa ja ohjeita kannattaakin soveltaa oman mielen mukaan. Tällä kertaa nostalgiareseptinä on vanhan ajan piparkakut. Tämä ohje löytyi vanhasta ruokaohjekirjasta Kotiruoka - Keittokirja kotia ja koulua varten. Kirjan painos on vuodelta 1947.
 
 
Tämä kirja on jo parhaat päivänsä nähnyt, sen selkä on lähes irti ja kannet tiepattu paikoilleen mutta silti nappasin tämän mukaani kirppiksen ilmaisosastolta vuosia sitten,  

 
Nämä pipareiden koristelupiirrokset ovat kauniita ja näissä näkyy jännästi tuo oman aikansa koristelukuvio ja tyyli. Reseptin mukaan valmiit piparkakut koristellaan munanvalkuaisesta ja tomusokerista valmistetulla pikeerillä. Löysin kirjasta pikeerin ohjeen ja sekin löytyy tuolta alta.

 
Ja tässä vanhan ajan piparkakkujen ohje. ♥
 
 
Ja tässä ohje piparkakkujen kuorrutukseen. Ohjeen mukaan kuorrutukseen tarvitaan 1/2 munanvalkuaista ja 1/2 dl pölysokeria. Ihanaa joulun aikaa sinulle!


t: Kati

10.11.2025

Ihanat joululehdet 2025 ♥

 
Yhteistyössä: Kolmiokirja Oy ♥ Marraskuu on ollut yllättävän leuto ja lämpötilat ovat olleet tuolla 10 asteen hujakoilla. Nyt säät taitavat jo pikku hiljaa viilentyä. Arvatkaas, olenko täällä jo jälleen aivan joulutunnelmissa. No joo, ja kodissakin alkaa jo näkymään joulu. Laitoin ikkunaan ja puutarhaan jo jouluvaloja ja jouluverhot laitan ikkunaan pian. Nyt esittelyyn pääsevät  nämä tunnelmaa täynnä olevat joululehdet. ♥
 
 
Tykkään kierrellä kirppareilla ja antiikkiliikkeissä, usein myös vain fiilistelemässä tunnelmaa. Olen aivan ihastunut jouluisiin retro- ja vintagetekstiileihin ja vanhoihin joulukoristeisiin. Tässä kuvausrekvisiittana toimiikin yksi viimeisimmistä kirppislöydöistäni, niin söpö jouluinen kangas, joka on oikeasti luultavasti verho. Tuo kankaan kuvamaailma on niin suloinen ja tunnelmallinen.
 
 
Joulun odotukseen kuuluu olennaisena osana tunnelmaa ja ideoita täynnä olevat joululehdet. Lehtiä on mukava selailla ja niistä saa aina ideoita omaan kotiin, sisustukseen ja joulupöytään. Joululehdet ovat ajattomia ja kestävät lukemisen joulusta toiseen. Ihana Joulu-lehti on oikea joulun ajan klassikko. Tässä lehdessä on mukana lisäksi suuri ristikkoliite. Tällaiset lehdet ovat myös mukavia viemisiä vaikka lahjaksi.

 
Kolmiokirja julkaisee monia erilaisia lehtiä ja myös tätä Käsityön ABC-lehteä. Lehtiä löytää kauppojen lehtihyllyiltä ja näitä voi tilata myös Kolmiokirjan verkkosivuilta johon pääset tästä. Tässä numerossa teemana on Joulun sukat & toivelahjat. Lehti on täynnä ohjeita erilaisten käsitöiden valmistamiseksi. Neulottujen sukka- ja lapasohjeiden lisäksi lehdestä löytyy paljon myös jouluisia virkkausohjeita ja muita käsitöitä.

 
Meidän joulun aikaan sisältyy aina vahvasti perinteet ja perinteet näkyvät myös joulun ajan ruoissa ja tarjottavissa. Tykkään kuitenkin kokeilla joka joulu myös jotain ihan uutta, usein leivontaan liittyvää. Tässä Leivotaan - Hyvää Joulua -lehdessä on paljon reseptejä ja ohjeita joulun ajan leivonnaisten valmistamiseksi. Lehden sivuilta bongasin upean After Eight-kakun, se voisi olla se tämän joulun uusi juttu. Oikein ihanaa joulun odotusta sinulle ja palaillaan taas pian! ♥
 
 
t:Kati

27.10.2025

Puutarhan lokakuu 2025 ♥ Viherrinki

 
Yhteistyössä: Viherrinki ♥ Niin se  alkaa olemaan tämäkin kasvukausi kohta paketissa. Kevät ja kesä menivät nopeasti ja puutarhassa oli jälleen mukava touhuta ja seurata kasvien kasvua. Ihanaa on ollut myös toimia Viherringin Taimitestaajana, puutarhakissa Penan avustuksella tietenkin. ♥ Tässä tunnelmia meidän puutarhasta ja kasvien kuulumisia.
 
 
Syksyn aika tuo kauneutta puutarhaan ja monet kasvit muuttavat muotoaan. Kuvassa jännittävän näköinen kärhön siemenkota, eikö olekin söpö karvapallero. Näitä olen käyttänyt ihan myös koristeena tällaisenaan, mutta kärhöjä voi myös kokeilla lisätä siemenistä.

 
Muutaman vuoden ikäinen, tammenterhosta kasvattamani tammi on saanut ruskean-oranssin syysvärityksen lehdilleen.

 
Kuvassa Viherringin kotimainen Alppiruusu ’Kristian´s Sunshine’. Alppiruusu valmistautuu nyt tulevaan lepokauteen ja talveen. Alppiruusu on siitä jännä kasvi, että se tekee jo näin syksyn aikaan nuput, jotka ensi kesänä sitten kukkivat. Kasvi on kasvanut komeasti koko kesän. Tämän alppiruusun kasvuvyöhyke on I-III.
 

Viherrinkimyymälöitä on ympäri Suomen ja lähinnä meitä eli täällä Savon maalla, sijaitsee Viherkeskus Focus. Sieltä hain myös kasvit Viherringin taimitestaukseen. Viherringin kasvit ovat terveitä ja terhakoita ja lähtevät hyvin kasvuun. Kuvassa Viherringin Pilariomenapuu ’President’, jonka kasvuvyöhyke on I-III. Puu teki tänä vuonna muutaman omenan ja on jo kauniisti syksyn väreissä. Kurkkaa tämän vuoden kuulumisia puutarhastamme ja Viherringin Taimitestaukseen saamistani kasveista lisää: 

 
 
Vielä löytyy puutarhasta muutama kukkija ja tässä kauniin värinen kehäkukka. Kerään kehäkukan siemenet talteen, kunhan ne kehittyvät ja istutan ne maahan sitten jo näin syksyllä, siten ne kukkivat ensi kesänä aikaisemmin.

 
Tykkään touhuta puutarhassa ja aika menee siellä yleensä kuin siivillä. Kuuntelen samalla luonnon ääniä ja  Pena-kissa joka on saanut kunnian toimia Viherringin virallisena Puutarhakissana, seurailee usein touhujani. Kuvassa haistellaan ja vähän maisteltiinkin ruohon kortta. Taustalla näkyy puiden lehtiä maassa. En haravoi lehtiä syksyisin, koska ne suojaavat maata talvella ja antavat hyvän talven suojan myös monille hyönteisille ja muille pikkuisille olennoille.
 
 
Tämä ruusu on Viherringin Köynnösruusu ’New Dawn’, jonka kasvuvyöhyke on I-III. Istutin ruusun keväällä hiukan varjoiseen paikkaan ja kuohkeaan maahan. Ruusu on kasvanut hienosti koko kesän. Köynnösruusu kestää talven ajan paremmin, kun sen suojaa ja laitankin juurelle havuja, kun maa jäätyy. Taipuisat oksat voi vielä asetella varovasti havujen päälle suojaan.
 

Syksy on ollut niin lämmin, joten karhunvadelmakin on antanut vielä satoa. Meillä täällä Kuopion korkeuksilla karhunvadelma kypsyy muutenkin aika myöhään mutta en muista että vielä lokakuussa olisin aiemmin näitä keräillyt. Tällaisia puutarhatunnelmia tällä kertaa, ihania syksyn päiviä sinulle ja palaillaan taas pian! ♥

 
t:Kati