9.6.2022

Istutuspuuhissa ♥ Viherpeukalot


*Yhteistyössä: Viherpeukalot* ♥ No niin, kuten kuvasta näkyy, niin lapio on taas heilunut, kottikärry puolillaan ja puutarhahommia on tehty. Jännä, kuinka nämä puutarhajutut ovatkin muodostuneet ihan ykkösharrastukseksi ja kesän aika on juuri siksikin aina niin ihanaa aikaa. Tällä kertaa istutin Viherpeukaloilta tilaamani luumupuun ja kolme pientä lakan alkua. Tässäpä esittelyä näistä puuhista.


Viherpeukaloiden verkkokaupan valikoima on aivan mahtavan laaja. Varsinkin kevään aikaan, ennen kuin pääsee tekemään varsinaisia puutarhahommia tykkään seikkailla Viherpeukaloiden verkkokaupassa, fiilistellä kuvia ja suunnitella tulevan kesän istutuksia. Kuvassa tilaamani luumupuu "Laatokan helmi" odottelee pääsyään kasvupaikalleen. 


Meidän kotipihan maa on melko savipitoista ja rakennustöiden jäljiltä pintamaassa on edelleen myös jonkin verran soraa siellä täällä. Puulle tulee kaivaa ihan kunnon istutuskuoppa ja lisätä kuoppaan kunnon multaa. Hedelmäpuiden kasvupaikan on hyvä olla aurinkoinen ja kovilta tuulilta suojaisa. Kuvassa istutuskuopan kaivuut käynnissä.


Ja näin nätit juuret tällä meidän luumupuulla on. Jos juuret ovat astiataimessa kovinkin kippuralla, niitä voi varovasti vähän erotella ennen maahan istuttamista.


Siinäpä se nyt on. Tämä luumupuu tekee keltaisia luumuja, voi että, miten ihanaa ja en malta odottaa. Nyt vaan talveksi pitää muistaa tehdä kunnon suojaus verkolla, meillä päin kun on todella paljon nykyään jäniksiä ja rusakoita.


Istuttamisen jälkeen vielä kastelu. Tämä "Laatokan helmi" on itsepölyttyvä, mutta sato kuitenkin paranee, jos lähistöllä on muitakin luumulajikkeita ja pölytys tapahtuu ristiin. Puusta voi kasvaa 3-4 metriä korkea ja sekin kannattaa ottaa huomioon kasvupaikkaa valitessa. ♥



Turvepitoiseen maahan pääsivät kasvamaan (ja toivottavasti myös ajan kanssa leviämään) nämä vielä niin söpöt pienet "Nyby" lakat. Nämä lakat voi tilata Viherpeukaloilta kolmen paakkutaimen setissä. Tämä lajike on kotimaisesta kannasta jalostettu ja kestää talven hyvin aina etelästä pohjoiseen. Kuvassa näkyy, että lakan alut ja maa kasteltu kunnolla ennen istuttamista. ♥


Lakka on hyvä istuttaa puolivarjoon ja mielellään myös kosteaan paikkaan. Lakka on yleensä ns. kaksikotinen mutta "Nyby" onkin yksikotinen eli emi- ja hedekukat sijaitsevat samassa kasviyksilössä. Vähän aikaa joudun nyt odottelemaan näitä makupaloja, kun varsinaista satoa voi odottaa yleensä kahden tai kolmen vuoden kuluttua lakan istuttamisesta. Tällaisia tunnelmia meidän puutarhasta tällä kertaa. Ihanaa kesäkuun alkua ja palaillaan taas pian! ♥


 t:Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!