26.7.2023

Katin kirjanurkka - Tinkimätön kuolemaan saakka

 Kai Sadinmaa: Tinkimätön kuolemaan saakka, Bazar Kustannus 2022, 320 s.

Kirjojen parissa ollaan jälleen ja nyt pääsee esittelyyn tämä kuvassa komeileva teos, Kai Sadinmaan Tinkimätön kuolemaan saakka. Tämä kirja kiinnosti kovasti jo ennen kuin sain sen hyppysiini. Kirjassa tekstiin kietoutuu Kai Sadinmaan omat kokemukset samanarvoisuuden puolestapuhujana sekä hänen talvisodassa kaatuneen Feliks-pappansa muistokuvat. Kirjassa kerrotaan lisäksi Arndt Pekurisesta, joka ei koskaan tinkinyt aatteestaan ja sen tähden menetti henkensä jatkosodan aikana.

Lukiessani kirjaa, sen rehellisyys ja avoimuus tekee minuun vaikutuksen, kirja pitää hyvin otteessaan. Tekstissä kietoutuu mielenkiintoisia kohtaloita. Yhdistävä tekijä, tinkimättömyys, kulkee koko kirjan matkan.

 

On tärkeää että ympärillämme on erilaisia ajatuksia ja ne kuuluvat vahvasti yhteiskunnan rakenteisiin. Kirjassa käydään läpi myös uskontoon liittyviä aiheita, liittyen Sadinmaan taustaan.
 

 
Kiitos Arndt Pekuriselle tinkimättömyydestä. Hänen liekkinsä sammui aikanaan surullisesti mutta upeaa on, että Pekurisen perintö elää yhä. Pekurisen aseistakieltäytyminen sai aikanaan julkisuutta ja vaikutti Suomen ensimmäisen siviilipalveluksen mahdollistavan lain säätämiseen vuonna 1931. Tinkimättömyydellä voi olla se oma hintansa, mutta se voi myös antaa jotain kovin suurenmoista. Mielenkiintoisia lukuhetkiä sinulle ja palaillaan taas pian!

t:Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!