12.3.2021

Katin kirjanurkka - Kasvatusteoria antiikista nykyaikaan

Antti Saari: Kasvatusteoria antiikista nykyaikaan, Gaudeamus 2021, 232 s.

Kirjojen lumoissa olen edelleen ja mikäs se näin talvella mukavampaa ajanvietettä onkaan kuin lukeminen. Ei aina tuota telkkaakaan oikein jaksa katsoa ja ulos ei oikein vielä pääse puutarhahommiin. Olenkin täällä blogissa esitellyt tässä vuosien aikana näitä itselleni merkityksellisiä teoksia ja nyt esittelyyn pääsee tämä kirja, joka kertoo länsimaisen kasvatuksen historiasta ja myös filosofiasta. 

 
Kasvatusteoria antiikista nykypäivään on pehmeäkantinen kirja ja sivuja on 232. Teoksen on kirjoittanut Tampereen yliopiston kasvatustieteen ja kulttuurin tiedekunnassa toimiva tutkija, Antti Saari. 


Kirjan sisältöä. Aluksi käsitellään teorian merkityksiä, jonka jälkeen sukelletaan sitten mielenkiintoiseen kasvatuksen historiaan aina antiikin ajoista alkaen. Kiva, kun itse teoriaankin paneudutaan useamman sivun voimin, siitä saa hyvän lähtökohdan tiedon omaksumiselle. Itse tykkään lukea tällaista seikkaperäisesti kirjoitettua tekstiä, siten saan yleensä aina paremmin kokonaiskuvan aiheesta. 


Ja sisältö jatkuu...


Hurjaahan tuo menneisyyden ajan kasvatus on aika usein ollut. Sanotaanko näin, että kantapään kautta on aika usein menty eteen päin. Filosofeillakin on ollut oma merkityksensä eri aikoina, varsinkin yhteiskunnallisten käyttäytymistapojen ja juuri ajatusmaailmojen muokkaamisessa sekä myös kasvatusteorian historiassa.


Siinäpä kirjan kuvitusta ja tässä on mindmap eli miellekartta vuodelta 1543! Siis jo reippasti yli 500 vuotta sitten käsiteltiin tietoa ja oppimista mindmap-tyylisten kuvioiden kautta. Mindmap on hyvä keino oppimisessa ja auttaa yleensä hahmottamaan opeteltavan tekstin käsitteitä. (Lähde: Wikimedia Commons)


Mitäs yhteiskunta olisi ilman koulua. Pysähdy hetkeksi ja mieti, millaista se olisi. Tiestysti kouluja on erilaisia ja koulutusjärjestelmän kriittinen tarkastelu varmasti on myös tätä päivää. Opitaanko koulussa tarvittavia ja merkittäviä taitoja elämässä pärjäämiseen? Tulipas luettua melkoisen mielenkiintoinen kirja, kun aloin pohtimaan tällaisia melkoisen suuria kysymyksiä. Siinäpä "iltapuhteeksi" pohdittavaa. Mukavaa kevään aikaa sinulle ja palaillaan taas pian! ♥


t: Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti