12.5.2021

Puisia kukkia ja ihanuuksia ♥ Eco Decor


*Yhteistyössä Eco Decorin kanssa* Viime viikonloppuna touhuilin jo kovasti puutarhahommissa. Yöpakkasista ei ole nyt uhkaa, joten istutin orvokitkin jo ulos. Orvokit onneksi kestävät vähän pakkastakin, mikä on ihan näppärää näin kevätaikaan, ilmat kun ovat oikukkaita tähän aikaan vuodesta. Nyt päästään tässä kuvassa komeilevan, hyvin pakkasta kestävän :-) puisen kukan myötä Eco Decorin ihanuuksien maailmaan, jotka löysivät tiensä meidän kotiin.


Eco Decor on vuonna 2018 perustettu pieni suomalainen perheyritys, joka suunnittelee ja valmistaa erilaisia tuotteita korkealaatuisesta ja suomalaisesta koivuvanerista. Tuotemaailmaan kuuluvat ihastuttavat puusta valmistetut ekologiset sisustustuotteet, uniikit hääkoristeet, yrityslahjat ja Eco Decor valmistaa myös yksilöllisiä tilaustuotteita asiakkaan toiveiden mukaisesti. Koko tuotantoprosessi tapahtuu Helsingissä, joten Made in Finland. ♥ 


Siinä se on, niin kauniisti paketoitu, koivuvanerista valmistettu kukka. Ecodecor.fi:n valikoimista tällaisia kukkia löytyy neljä eri mallia ja itse ihastuin tähän ikään kuin nupullaan olevaan yksilöön. Verkkokaupan uumenista pääsee tutustumaan näihin ecodecor.fi:n tuotteisiin ja kiva, kun tuotekuvia on sivustolla runsaasti, niin se valintakin siten on mukavampaa. Suuri valinnan vaikeus oli kyllä itsellänikin ja niin sieltä löytyi sitten ne juuri meidän kotiin sopivat ihanuudet.


Jännä, miten jokin tuote aina puhuttelee ja tämä kukka vei kyllä sisustussydämeni saman tien. Tämän kukan kaunis, puinen pinta ja muotokieli on jotenkin niin tätä päivää ja yksinkertaisuudessan kovin puhutteleva. 


Eco Decorin tuotteissa näkyy koivuvaneri ja monia tuotteita saa halutessaan myös mustana. Itse tykkään tästä puun väristä vaikka mustakin sopisi hyvin meidän kodin värimaailmaan.


Kukat valmistetaan kotimaisesta koivuvanerista ja paksuutta vanerilla on kolme millimetriä. Kukan korkeus on n. 25 cm. Tällaisen vanerikukan voi antaa lahjaksi tai asetella somistamaan kotia - ja tämähän on ikuinen, tämä kukka ei nimittäin kuihdu.


Meillä vanerikukka pääsi tähän lasimaljakkoon. ♥ Tämän paikkaa on sitten helppo vaihtaakin ihan mielin määrin ja mietinkin, että useammasta erilaisesta puisesta kukastahan saisi tehtyä seinälle kauniin reliefityyppisen teoksen.... ihanaa, vain mielikuvitus on kyllä rajana näissä. ♥


Tässä kuvassa koko tämä esittelyyn samani upea setti. Nämä löysin Eco Decorin verkkokaupan valikoimasta. Puinen kukka sekä Kivet -tuotesarjan pannunalunen ja lasinaluset. ♥ Nuo puun syyt ovat niin kauniita! Suosittelen tutustumaan ihastuttavaan valikoimaan Eco Decorin verkkokaupassa www.ecodecor.fi. Eco Decor löytyy myös Instagramista @ecodecor.fi ja sieltä löytyy upeita ja tunnelmallisia kuvia tämän perheyrityksen tuotteista ja valikoimasta. 


Sitten päästään tähän niin kauniiseen Kivet -tuotesarjaan ja tässä ensimmäisenä tuotesarjan lasinaluset. Eikös olekin jännä tuo muoto näissä, niin eläväinen ja kivaa vaihtelua symmetrisistä muodoista, eikö! Lasinalusia on saatavana puupinnalla sekä mustana ja itse päädyin tähän puiseen sävyyn. Puun syyt tulevat mielestäni kauniisti esiin ja sopii meidän kotiin tällaisena.


Nämä alustat ovat myös tosi monikäyttöisiä. Tietysti voi käyttää ihan lasinalusina, itse keksin laittaa lasinalusen maljakon alle, jossa on Eco Decorin puinen kukka. Näin samantyylisesti täydentävät toisiaan. Tosiaan näissäkin vain mielikuvitus on rajana käytön suhteen. 


Kivet -lasinaluset ovat paksumpia kuin puinen kukka ja paksuutta näistä löytyy 6 milliä. Halkaisijaltaan lasinaluset ovat noin 10 cm.


Siinäpä ihan perinteisesti lasinaluset käytössä mukin alla. Näissä alusissa on lakattu pinta, joten ne kestävät hyvin kuumaa ja kosteutta ja puhdistus on muuten myös helppoa kun pinta on likaa hylkivä.


Kivet -pannunalunen pääsi meillä kunniapaikalle keittiön pöydälle, tätä alustaa en kyllä piilota kaappiin. On muuten kiva lahjaidea tällainen suomalaista käsityötä oleva tuotesetti ja kun kesä lähestyy niin lahja-asiat ovat jälleen kovin ajankohtaisia valmistujaisiin ja muihin kesän juhliin. Ja tuo kuvio on niin puhutteleva ja nämä ecodecor.fi:n tuotteet osuvat kyllä skandinaaviseen sydämeen muotokieleltään. 


Kivet -pannunalusessa tosiaan on kuin pieniä pyöreäksi hioutuneita rantakivia vieri vieressä. Alunen on halkaisijaltaan 17 cm ja koivuvanerin paksuus on sama kuin lasinalusissa, 6 milliä. Tässä kuvassa alustalle pääsi metallinen sirotin. 


Kiva yksityiskohta näissä tuotteissa on tuo reuna, se on kaunis ja tummanruskea ja sopii hyvin tuohon vaaleaan puupintaan, jotekin tuo vielä enemmän esiin tuota vaaleutta. Tällaisia ihanuuksia tällä kertaa,  mukavaa  viikkoa sinulle sinne, palaillaan taas pian!


 t: Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!